Neuropsykiatrinen valmennus – mitä se oikein on?

Neuropsykiatrinen valmennus on menetelmä ja tavoitteellinen toimintatapa, jonka avulla pyritään yhdessä valmennettavan kanssa löytämään juuri hänelle sopivia toimintamalleja ja konkreettisia ratkaisuja sekä apukeinoja arkisiin asioihin. Käsitteellä neuropsykiatrinen viitataan tässä yhteydessä valmennettavan henkilön erilaisiin vaikeuksiin, haasteisiin ja jopa suoranaisiin ongelmiin, jotka todennäköisesti liittyvät neuropsykiatrisiin häiriöihin. Kun ollaan rehellisiä ja puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä, jos henkilö kokee jonkun asian tai tavan ongelmaksi omassa elämässään, on aivan oikein ja hyväksyttyä käyttää sanaa ongelma pulman taikka haasteen sijaan.

Neuropsykiatrinen valmennus ei rajaudu ainoastaan jonkun neuropsykiatrisen diagnoosin saaneille henkilöille sovellettavaksi, kokeiltavaksi ohjaus- tai valmennusmuodoksi, vaan se sopii kaikille ihmisille riippumatta siitä, onko diagnoosia, oireita, piirteitä tai ei mitään näistä. Neuropsykiatrinen valmennus voi olla yksilö- tai ryhmävalmennusta ja yhteisövalmennusta (esim. perhe, jossa on yhdellä tai useammalla jäsenellä nepsy- oireita, piirteitä tai diagnoosi).

Suomessa toimii valtakunnallinen Neuropsykiatriset valmentajat ry, joka määrittelee valmennuksen yhdeksi kuntoutumismuodoksi. Käsitteenä kuntoutuminen on mielestäni hieman harhaanjohtava, sillä se sisältää ajatuksen, että henkilöllä on jokin sellainen sairaus tai vamma, jonka johdosta osallistutaan kuntoutukseen, ja sen avulla saavutetaan kullekin paras mahdollinen toipumisen/toimintakyvyn palautumisen taso. Miksi kuntoutuminen sanana on hankala tai harhaanjohtava? Itse miellän asian niin, että olipa kyseessä mikä tahansa neuropsykiatrinen häiriö, se on useimmiten syvästi kytköksissä henkilön persoonallisuuteen. Omasta persoonallisuudesta ei kaiketi tässä yhteydessä voi ajatella, että siitä olisi syy kuntoutua. Kuntoutuminen on kuitenkin vähiten huono käsite kuvaamaan sitä toimintaa, jonka avulla pyritään löytämään konkreettisia keinoja, apuvälineitä, tukitoimia ja apua, joiden oppimisen ja omaksumisen myötä valmennettavan henkilön toimintakyky kehittyy, itsetunto kohoaa ja osallisuus oman hyvinvoinnin edistämisessä korostuu. Kaikki edellä mainitut seikat ovat puolestaan jo mielenterveyden kannalta olennaisia ja tärkeitä asioita, joten olkoon niin, että käytän itsekin sanaa kuntoutuminen. Ainakin niin kauan, kunnes löydän sitä paremman sanan toimintaa kuvaamaan.

Neuropsykiatrisessa valmennuksessa valmennettava on ikätasolleen sopivissa määrin oman toimintansa ja elämänsä paras asiantuntija. Ei voida olettaa, että 8-vuotias voi analysoida ja arvioida tuen tarvettaan samalla tavalla kuin 58-vuotias. Valmentaja ei anna valmiita ratkaisuja, vaan kuuntelee, soveltaa, ehdottaa ja on valmennettavan mukana kokeilemassa erilaisia apukeinoja tai toimintamallien soveltamista arkielämän tilanteisiin. Mikäli valmennettava on alakouluikäinen lapsi tai nuorempi, on vähintään yhtä merkityksellistä huomioida lapsen perhe ja vanhemmat tai huoltajat valmennuksen eri vaiheissa.

Valmentajalta vaaditaan paljon enemmän kuin oppikirjoissa kerrotaan tai koulutuksessa nostetaan esiin. Tämän olen omakohtaisesti huomannut neuropsykiatrisen valmentajan koulutuksessa. Teoriatietoa aiheesta on paljon, samoin on erilaisia apuvälineitä tarjolla kuten erilaisia terapiamuotojakin. Valitettavasti tiedon soveltamista käytäntöön on tälläkin saralla vähäisesti tarjolla valmentajiksi opiskeleville. Arkisessa tilanteessa tällainen näyttäytyy esimerkiksi siten, että valmentaja esittelee erilaisia vaihtoehtoja esimerkiksi aamutoimintojen jäsentämisen, jotta aamut sujuisivat jouhevasti ja sujuvasti. Kerrotaan Time Timer- kellot, erilaiset äänimerkit, värikoodit tapahtumille, selkeät sanalliset ohjeet, visuaaliset apukeinot jne. MUTTA, mitä sitten tapahtuu, jos nämä kaikki on kokeiltu, eikä niistä ole saatu hyötyä? Tämän mutta lauseen olen esittänyt useissa eri tilanteissa. Tähän päivään mennessä en ole tavannut henkilöä, joka olisi omaksunut vahvasti soveltamisen ja improvisaation merkitystä.  Tämä on yksi suurimmista syistä, minkä takia olen itse tähän koulutukseen hakeutunut. Uskon, että oman ADHD-kokemusmaailmani  kautta kykenen antamaan paljon perheille ja henkilöille, joiden arjessa neuropsykiatriset häiriöt erilaisine ilmenemisasuineen vaikuttavat.

Neuropsykiatrinen valmennus on toiminnanohjausta, tukea, olkapäätä, ymmärtävää kuuntelemista, yksilön arvostamista, erilaisiin palveluihin ohjaamista, puhutun kielen ”kääntämistä” valmennettavan tai hänen perheen sisäistämän kielen mukaisesti, positiiviseen psykologiaan pohjautuvaa toivon ylläpitämistä, suunnitelmallista ja tavoitteellista toimintaa valmennettavan tarpeiden ja toiveiden mukaan räätälöidysti. Se on myös ennaltaehkäisevää, hieman opettavaakin, toimintakykyä tukevaa ja itseluottamusta kohottavaa.

Oma kokemus- ja elämismaailmani on tehnyt minusta vankan ADHD/ADD:N kokemusasiantuntijan niin vanhempana kuin yksilönä ja puolisona. Autismin kirjon oireet ovat niin ikään tuttuja. Luultavasti koulutuksen jälkeenkin näiden em. häiriöiden kohdalla säilyy vahva osaamisalueeni, joskaan se ei poista asiantuntijuutta myös muista neuropsykiatrisista häiriöistä. Erilaisissa palavereissa istuneena olen väsymykseen saakka kuullut puhuttavan ”mietitään yhdessä keinoja….” ja ”miten näitä pulmia voisi sitten ratkoa” ilman, että varsinaisia konkreettisia keinoja olisi merkittävästi tarjottu. Keskityn siis myös omassa valmennustoiminnassani tekemiseen puhumisen sijaan, vaikka puhuminenkin onnistuu!

Mikäli olet kiinnostunut neuropsykiatrisesta valmennuksesta, ota yhteyttä!

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: