Tuumasta toimeen on lyhin työmatka ”Sitten, kun” ja ”nyt, kun” – toiminnanohjauksen kaksi vaihdetta

Kirjoitettu 28 marraskuun, 2017 julkaissut hkheilimo

Olen aiemminkin käyttänyt yllä olevaa lausetta. Se tuntuu enemmän kuin sopivalta myös tämän blogitekstin aiheeseen. Sopii se toki paljon muuhunkin, sillä me ihmiset tuppaamme ajattelemaan, että jokin asia tapahtuu ”sitten, kun”. Jos jää odottamaan, että ”sitten kun” astuu voimaan, ilmaantuu omaan elämään tai johonkin toimintaan, tulee todennäköisimmin huomanneeksi, että ”sitten, kun” on kuolematon. Asia tuskin paljastuu yhtä raadollisesti, vaan sen selittämiseksi ja hyväksymiseksi löytyy uusia ”sitten, kun” asianhaaroja.

Yksilötasolla ”sitten, kun” on läsnä vahvasti toiveisiin ja tulevaisuuteen liittyvissä asioissa. Ajatukset eläköitymisestä, työtehtävien muutoksesta, työpaikan vaihtamisesta, kasvamisesta, taloudellisesta tasapainosta, hyvästä elämäntilanteesta, lottovoitosta tai muusta rahallisesta onnenpotkusta ovat varsin usein liitossa ”sitten, kun” sanaparin kanssa. ”Sitten, kun” on enemmän kuin sanapari. Se on ennen kaikkea ladattu toiveilla ja haaveilla.

Yhteisötasolla esimerkiksi työelämässä (riippuu yhtä paljon yhteisöstä kuin aiempi esimerkki yksilöistä itsestään ja joukosta sattumia) urakkaluontoiset työtehtävät rytmittävät työn tekemistä ja mahdollisesti työn rasittavuuden tai kuormituksen sietämistä. Työntekijöillä on toivo ja ehkä tieto, että tämän urakan jälkeen helpottaa. Ihan kaikilla ammattialoilla ja työpaikoilla tämä ei ole mahdollista. Nouskaamme hieman asian yläpuolelle tarkastelemaan, näyttäytyykö asia toisin?

Mitä sitten, jos lotossa ei tullutkaan täysosumaa? Mitä sitten, jos eläkeikä ei alkanutkaan omien suunnitelmien mukaan? Mitä sitten, jos sattuma puuttuu peliin, ja krooninen sairaus iskee kyntensä ja pilaa tulevaisuuden haaveet? Mitä sitten, jos odotettu perintö olikin olematon, ei vastannut omia kuvitelmia tai sitä ei tullutkaan? Haaveet ja unelmat kannattelevat ihmisiä arkielämässä ja mahdollistavat selviytymisen raskaiden vaiheiden yli. Ne saattavat toimia potkurina kohti omia kunnianhimoja ja päämääriä. Aika ja energia kuluvat tulevaisuuden ”sitten, kun” ajattelun ja mielikuvan pönkittämiseen. Siinä samalla saattaa vilahtaa moni mahdollisuus ohi silmien, korvien ja omien tunteiden ja jopa intuition.

Mitä sitten, jos ”sitten, kun” ei toteudu? Mikäli työyhteisö tai sen johto määrittää sekä itsensä, työn arvon että tuloksen sekä työntekijöiden hyvinvoinnin kvartaalitalouden vuosikellon tikityksen tahdissa, on ”sitten, kun” yhä sitkeämpi. Oletetaan, että vuosineljännekselle X on asetettu tavoitteet, ja niiden savuttamisen jälkeen astuu kuvioon ”sitten, kun”. Huonoimmassa tapauksessa voi käydä niin, että työtä ohjaa ajatus kolmen kuukauden päässä arkeen astuvasta helpotuksesta, onnesta ja ilosta. Kovan rutistuksen tulosta saakin juhlia, iloita ja olla tyytyväinen sekä itseensä että yhteisöönsä. Ideaalitilanteessa yleisesti tiedostettu kvartaalitavoite, ja keinot sen saavuttamiseksi voivat ohjata toimintaa. Pahimmillaan tavoite on itseisarvo, johon pusketaan vaikka väkisin laput silmillä kaikki muu ympäriltä suljettuna.

Mitä sitten, jos tavoitetta ei saavuteta? Veikkaan lamaannusta, harmia, epäonnistumisen tunnetta ja kasvavaa työnteon, yrittämisen, puskemisen lisääntymistä. Dominoketju kuvastanee tätä hyvin, joskin pelkistetysti. Yksi palikka kaatuu, ja siitä käynnistyy ketjureaktio. Arkinen ketjureaktio voisi olla vaikka tämä: kolmen kuukauden ajan työntekijät ovat enemmän tai vähemmän sparrattu tsemppaamaan, antamaan kaikkensa ja puskemaan täysillä, jotta kvartaalin tulos on hyvä – parempi kuin edellinen. Siihen on saatettu antaa ylityötä, kotiin vietyjä töitä, venymistä, paukkumista ja ehkä jopa kiristettyjä reunaehtoja.

Kun tulos ilmoitetaan, voin kuvitella työntekijän ilmeen lukiessaan johdolta tullutta sähköpostia, että ei mennyt ihan niin kuin toivottiin. Miten työyhteisöä kannatellaan kohtaamaan pettymys? Miten työntekijöitä lohdutetaan, että se ei nyt vaan riittänyt, vaikka kuinka kaikkesi annoit? Mikä on yhteinen ajatushautomo, miten tunteesta selvitään, kun pettymys, soimaus, negatiiviset ajatukset ja tunteet valtaavat mielen ja ilmapiirin? Onko taustalla mahdollisesti suurempi kuvio, olemmeko kohta yt- neuvotteluiden keskellä, mitä tästä seuraa? Siitä voi seurata kaikkea edellä mainittua tai jotain niistä. Mutta yksikään asia ei tapahdu itsenäisenä, vaan on jollakin tavalla suhteessa toiseen asiaan. ”Sitten, kun” tulos on positiivinen ja hyvä, niin kaikki on hyvin – vai ennallaan? Vai entistä tiukemmin? Seuraava kvartaali on jo käynnissä, joten ei auta jäädä tuleen makaamaan.

Sekä yksilö omassa arkielämässään kotona ja sosiaalisissa ympäristöissään että työntekijä osana yhteisöä hengittää ilmaa, joka on täynnä ”sitten, kun” ajatuksia ja toiveita. Vähemmälle huomiolle jää ”nyt, kun” mahdollisuudet. Olen pitkään pohtinut, miksi ”nyt, kun” ajattelu ei ole lainkaan niin helppoa ja yleistä, kuin ”sitten, kun”. En ole löytänyt erityisiä vastauksia, mutta havaintoja senkin edestä siitä, miten yleistä ”sitten, kun” ajattelu on. Kuuntelemalla ihmisiä oppii yleensä enemmän ja parhaiten tapahtuipa se kaupan kassajonossa, bussissa, harrastekenttien laidoilla. Ihan missä vaan, missä on ihmisiä.

Vaikka Gösta Sundqvist viittasi laulussaan onnen annin epätasaiseen jakamiseen, uskon yksilön omiin mahdollisuuksiin tehdä erilaisia valintoja, jotka tukevat yksilökohtaista onnea ja tyytyväisyyttä elämään. Elämä on ihmisen parasta aikaa – Matti Nykänen – ja se onkin tiivistetysti ilmaistu elämän ja olemisen nykyhetken olomuodosta. Menneisyyteen emme voi vaikuttaa, mutta se voi toimia sekä negatiivisena että positiivisena lähteenä oman elämän suuntaviivoja miettiessä. Asenne on yksilökohtainen, ja siihen voi kukin vaikuttaa itse, mikäli niin haluaa tehdä. Se vaatii rutkasti ajattelutyötä, omien uskomusten, arvojen ja asenteiden, olettamusten ja tosiajatusten kriittistä tarkastelua, toimivaa yhteyttä omaan minään ja valmiutta sekä halua toimia toisin. Eikä se ole helppoa. Mikäli joku lukija kiinnostuu aiheesta, niin suosittelen Tommy Hellstenin kirjallisuudesta luettavaksi. ”Mistä olet valmis luopumaan saadaksesi jotain muuta?”

Tuumasta toimeen tarkoittaa tässä asiayhteydessä sitä, että kukin miettisi omakohtaisesti, mitä on itse valmis tekemään, jotta saavuttaa itseään tyydyttävän elämän ja mielentilan juuri nyt. ”Nyt, kun” elän niin tänään keskitän ajatukseni ja tekoni tähän elämän hetkeen. Jos neuvotteluhuoneessa on hankalasti istuttavat tuolit, niin seiso. Tai istu lattialla. Kuinka merkityksellistä oman kehosi viestin laiminlyöminen sen vuoksi, että mietit, mitä joku toinen asiasta ajattelee? Mikäli sinulla on mahdollisuus irtautua työpaikalta kesken päivän viideksi minuutiksi ulos kuuntelemaan, katselemaan, haistelemaan ja aistimaan ulkoilmaa, niin mene. Mikäli olet esimiesasemassa, haastan sinut pohtimaan, miten voisit muuttaa omia asenteita, toimintamallia ja ehkä esimerkkiäkin, jotta työyhteisö keskittyisi MYÖS tähän päivään. Kutsuisitko yhteisöstäsi porukkaa yhteiselle happihypylle? Luovuudesta liiketoimintansa ammentavat yritykset, ”nyt, kun” huomaatte tarvitsevanne ravintoa luovuuden herättämiseksi, toimikaa sen mahdollistamiseksi. Luonto herättää nukuksissakin olevan luovuuden, kun sille annetaan mahdollisuus.

”Nyt, kun” on parasta ja itse asiassa ainoaa olemassa olevaa aikaa.