Sarvikuonon kyynel

Suomalaiset kolme ässää, enkä tarkoita Sipilä-Stubb-Soini kokoonpanoa, vaan sauna, Sibelius ja sisu opitaan jo lapsuudessa. Meidät opetetaan ja kasvatetaan näiden ässien ilmapiirissä, ravinnossa, hengessä ja voimassa, ylisukupolvisesti. Isovanhemmat pyörittelevät päitään nykynuorison laiskuudelle ja kertovat mielellään tarinoita kovista ajoista, jolloin kouluun hiihdettiin eikä karkkia saanut edes kerran viikossa. Lapsetkin synnytettiin saunassa lääketieteellisistä kivunlievityksistä autuaan tietämättöminä. Sibeliuksesta on syytä olla ylpeä, johan mies oli päässyt setelirahaan kultaisena markkakautena. Oliko kyseessä satalappunen vai peräti tuhatlappunen? Tuhatlappusta ei niin vain nähnyt arkisessa maksuliikenteessä. Näköhavainto setelin naamasta ei ole merkityksellinen, vaan se, että pystyy sanomaan Sibeliuksen olleen setelirahassa.

Saunalla on oma erityinen paikka kulttuurissamme. Saunan ja saunomisen merkitys ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten tai satojen aikana. Saunan arkkitehtuuri on elänyt ajan mukana, mutta ydin on säilynyt; lauteet ja kiuas. Saunassa käydään puhdistautumassa ja rentoutumassa. Lisäksi saunomisella on oma sosiaalinen luonne. Vaikka kotisauna saattaa toimittaa väliaikaisen varaston virkaa, kerromme mielellämme ulkomaalaisille saunasta.

Sisu on suomalaisuuden selkäranka. Sisua ei voi selittää, se pitää kokea ja tuntea. Suomalaista sisua ei tunne eikä voi ymmärtää, ellei tunnista itsessään sisua. Sisulla ja hammasta purren ovat äidit lapsiaan toimittaneet koulumatkoille pakkasen selkään hiihtämään, tehneet eväitä koululaisille, kantaneet kaivosta vettä tupaan ja hoitaneet monia muita arjen askareita. Sisulla ovat miehet kaataneet puita kaskeksi, kyntäneet peltoja, puolustaneet sodissa maita ja mantuja, kunniaa. Sisulla ovat menneet sukupolvet kärsineet sotatraumoja ja muita heikkouksia, joita ei vieraille kerrota eikä kylille juoruta. Sisulla on kansakunta noussut köyhyydestä ja kohdannut erilaiset murrokset ja muutokset.

Kaukana sodista ja sotatraumoista nykypolvet saavat elää lapsuuden vailla pitkiä hiihtomatkoja pakkasessa tai murhetta siitä, ovatko eväät unohtuneet kotiin. Kotitaloudet selviävät erilaisista arjen töistä nopeammin ja helpommin kuin koskaan aiemmin. On pyykkikoneita, tiskikoneita, leipäkoneita, monitoimikoneita, kauko-ohjattavia sähkökiukaita. Lämmin vesi lorisee suoraan käsille hanaan koskematta. Elämisen perusmukavuudet ovat jokapäiväisiä eikä niiden eteen tarvitse juuri ponnistella. Perheet ovat moninaisia yksilöiden ryppäitä, joiden sosiaalinen yhteys on muokkautunut yleisen kehityksen saatossa.

Lujatahtoisuus, luonteen lujuus ja periksi antamattomuus. Nämä adjektiivit vilisevät, kun suomalaisia luonteenpiirteitä yritetään kuvata. Periksi et perkele antaa saa, on vaan pakko mennä eteenpäin, vaikka olisit lantiota myöten suossa. Heikkous on synti. Vaikka suomalainenkin on ihminen, ei heikkoutta pidetä hyvänä julkituotavana tilana tai tunteena. Heikko on se, joka ei pysty tulemaan omillaan toimeen. Heikko sairastuu. Heikko itkee. Itkevä mies se vasta heikko onkin. Mitä muutkin ajattelevat, jos heikkous näkyy tai paljastuu? Kärsimys on elämän suola.

Elämä 2010-luvulla on oletettavasti hyvin erilaista kuin vaikkapa 100 tai 50 vuotta sitten. Tai edes 20 vuotta sitten. Mitä varten lapsen tarvitsee kasvuvuosinaan ponnistella? Fyysisten taitojen karttuminen vaatii sisua, joskin vaade on aivan samanlainen riippumatta siitä, missä päin maapalloa ihminen asuu, onko sisusta koskaan kuullutkaan. Ihmisen koodi ajaa meidät pystyasentoon kulkemaan kahdella jalalla. Peruskouluissa ei tarvitse sisukkaasti ponnistella menestyäkseen, sillä seuraavalle oppiasteelle pääseminen ei jaa jyviä akanoista ainakaan niin varhaisessa vaiheessa kuin omien vanhempiemme tai heidän vanhempiensa aikaan. Kokeisiin ei tarvitse sisukkaasti päntätä, sillä kokeita ei nykyään ole siinä määrin kuin aiemmin. Myöhemmät opinnot voivat olla puhtaasti oman mielenkiinnon mukaan suunniteltuja, ei perheen tai suvun oletus ja odotus suvun perinnön jalostamiseksi. Työelämässä pärjää henkilökohtaisilla ominaisuuksilla paremmin kuin huippuarvosanoilla, joiden eteen on tehty rutkasti töitä. Akateemisia työttömiä on maassamme paljon.

Pikkulapsiperheen arki yllätti. Äiti tylsistyi hiekkalaatikolla. Epätoivoinen perhetragedia. Miksi kukaan ei auttanut? Isä katosi juomareissulla. Äiti harrastaa viini-iltoja. Omaa aikaa. Isä on tietokoneella. Vaihtoehtoisia selityksiä on varmasti löydettävissä yhtä monta kuin on tarinaakin. Suoria vastauksia avoimiin kysymyksiin on vaikea löytää. Missä on se kuuluisa sisu? Vai onko sillä mitään tekemistä näiden asioiden kanssa?

Sisu on sosiaalisessa mediassa. Se on Facebookissa, Twitterissä, LinkedInissä, Instagramissa. Se on verkossa. Sisukkaasti ihmiset haluavat jakaa ja päivittää sosiaaliseen verkostoonsa erilaisin sovelluksin aihetodisteita siitä, miten hyvin omassa elämässä menee. Ihana kullannuppu on niin taivaallisen söpö, että ihmistaimen ei haluta kasvavan. Vauva kakkaa hyvin ja taaperon ensikakat on kuvattava ja jaettava. Puoliso on maailman ihanin, syy elää ja olla tässä maailmassa. Omalla kasvimaalla kasvatetaan kaikki mahdollinen, onhan ravinnon oltava terveellistä, tuoretta, trendikästä ja kauniisti aseteltua. Töissä on oltava joustava ja kaikkensa likoon laittava. Jotta oma verkosto ymmärtää asian hyvyyden, on siitä jaettava ainakin kuva. Ja ettei vaan pääse lihomaan eikä vahingossa tule antaneeksi ihmisille aihetta ihmetellä, onko kiloja kertynyt, ilmoitetaan poltetut kalorimäärät, kuljetut kilometrit ja viimeisimmät shoppailuterapian tulokset.

Sattuupa niin, että Spotifyn satunnaiselta soittolistalta kajahtaa Sibelius. Se nostattaa niskavillat ja saa ihon värisemään. Ihanaa suomalaisuutta. Se pönkittää alitajuisesti kansallistunnetta ja saa mielen herkäksi. Illalla vielä saunaan, joka saattaa olla minikokoinen spa.

Joitakin viikkoja sitten olin eläintarhassa. Safarikyyti kulki läpi ”Afrikan”. Kyydissä olleilla turisteilla, itseni siis mukaan lukien, oli mahdollisuus ihastella kirahveja ja muita Afrikan ihmeitä. Sarvikuonoista kuulimme, että laumaan kuuluu isoäiti ja hänen lapsia ja lapsenlapsia. Mahtipontiset eläimet saivat ihmiset huokailemaan ihastuksesta ja kummastuksesta. Kylläpä ne sitten ovatkin isoja. Onhan niillä leppoisaa köllötellä. Katseeni osui yhteen sarvikuonoon. Tunsin suurta surua ja veden kihoavan silmiini. Sarvikuonon kyynel. Siitä hetkestä eteenpäin en enää kuullut oppaan selostusta, sillä uppouduin mietteisiini. Riippumatta siitä, onko tieteellisesti todistettu, että sarvikuonot todella itkevät, tulkitsin vanan itkuveden tuottamaksi. Siinä se iso, mahtava, voimakas ja vaikuttava eläin itkee. Peittelemättä.

Epäisänmaallisesti kyseenalaistan sisun suuruuden ja merkityksellisyyden. Meistä jokainen kohtaa elämänsä aikana erilaisia vaikeuksia. Ei ole helppoa taaperolla, joka opettelee kävelemään. Ei kävelemään oppimiseen tarvita sisua. Luonto hoitaa sen ihan itse. On tervettä ja inhimillistä toimintaa yrittää epäonnistumisen ja turhautumisen välimaastossa uudelleen ja uudelleen. Hammasta purren, sisukkaasti ja järkkymättä ei ole automaattisesti hyvä tapa toimia. Ihmisen elämää kuvataan usein polkuna, jolla on erilaisia kulkua vaikeuttavia tekijöitä. Sisun mukaisesti mennään läpi harmaan kiven, mutta olisiko jo aika höllentää sisua ja etsiä toisenlainen tapa selviytyä esteestä? Vaikka sisu on saattanut myötävaikuttaa kansalliseen menestystarinaan tietynlaisessa sosiaalisessa ilmapiirissä, onko se sellaisenaan sovellettavissa nykyelämään? Mielestäni ei. Se perinteinen sisu saattaa jopa edesauttaa mielenterveyshäiriöiden syntyä. Minusta tämä ajatus on helposti miellettävissä, sillä ne rohkelikot ja uskaliaat, jotka ovat avautuneet vaikeuksistaan, ovat valitettavan usein kuulleet lohdutuksena, kuinka tarpeen on vaan purra hammasta ja olla välittämättä pienistä asioista. Pitää ottaa itseään niskasta kiinni. Asiat täytyy laittaa järjestykseen. Ei auta muu kuin puskea läpi betoniseinän. Minkä takia lapsia pitää tehdä, jos ei niistä jaksa huolehtia? Töistä voi irtisanoutua, jos kokee sen liian raskaaksi.

Kaiketi on helpompaa pitää yllä mielikuvaa mahtavasta ja voimakkaasta itsestä ja jakaa se ennaltaehkäisevästi verkostoille, jotta kukaan ei edes kysyisi, mitä todellisuudessa kuuluu. Tällöin ei tarvitse miettiä, mitä vastata kysymyksiin. Kaikkihan sen näkee, että hyvin menee. Tarpeeksi etäällä muista voi antaa kyyneleen vieriä vapaasti. Joskus sisäinen ääni havainnoi kytevän pisaran ja huomauttaa luonteen heikkoudesta. Käsi pyyhkäisee automaattisesti poskipään, nenä siemaisee ilmaa ja hartiat tekevät ryhtiliikkeen.

Luonto kasveineen ja eläimineen tarjoaa ihmeteltävää, ihasteltavaa ja pohdittavaa. Pyytämättä ja yllättäen mieleen saattaa juolahtaa ajatus, jota on tietoisesti välttänyt, ettei perisynti – heikkous – pääse iskemään. Sillä juolahduksella on oma merkityksensä. Ihmisen selviytymisen ehto on kyky ajatella asioita eri kantilta ja pohtia erilaisia vaihtoehtoja, etsiä uusia selityksiä ja merkityksiä. 2010-luvun sisu olkoon sarvikuonon kyynel. Antaa itkun tulla. Harmaan kiven läpi ei tarvitse aina yrittää ja yrittää. Polulla olevan kävyn tai kiven voi vaihteeksi kiertää tai ylittää, jos se on pystyttävä sivuuttamaan. 2010-luvun sisu on kykyä nähdä sarvikuonon kyynel. Nähdä ja katsoa. Kuulla ja kuunnella. Sisu olkoon uusi nimitys sille, että hyväksymme ihmisyyden moninaisuuden. Sisu olkoon armollisuus itseä ja muita kohtaan. Sisukkuutta olkoon se, että kysyy läheisen, tuttavan, ystävän ja sukulaisen kuulumisia. 20170922_0606_Photo_Jukka_Heilimo_2048

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: