Mistä on kiire tehty?

Taistelu kuluvaa aikaa kohtaan on noussut julkiseen keskusteluun ainakin ikäihmisten kotihoidon teemassa. Tässä viitekehyksessä kiire on nimetty työntekijöitä piinaavana seikkana ja eettisen työnteon esteenä. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet kiireen kokemukset kotihoidon asiakkailta. Epävirallisesti ikäihmiset kuitenkin ovat kertoneet, miten kurjaa on, kun henkilökunta vaihtuu niin usein ja hoitajilla on aina valtava kiire.

Viime viikolla alakouluikäinen lapseni toi minulle mainoslehtiä. Hän pyysi minua tarkistamaan, onko mainoksessa todellakin kirjoitusvirhe. Olihan siinä. Pitkän aikaa olen huomannut kirjoitusvirheitä painetussa sanassa. Kirjoitusvirheitä vilisee siellä ja täällä. Se voi kertoa heikentyneestä kirjoitustaidosta mutta todennäköisempänä pidän kiirettä.

Työurani aikana leikkaussalihoitajana ehdin nähdä ja kokea ajan, kun osaston työrytmiä alkoi kellottaa näyttö, jolla vilkkui ajan kulkua mittaava palkki. Keltainen merkitsi hilkulla olemista, punaisella taas ymmärrettiin, ettei tavoiteaikaan päästä. Tavoiteaika mittaa optimaalista leikkaussalin käyttöaikaa, mikä on sairaalamaailmassa oma mittayksikkönsä. Jatkuva punaisella työskentely tarkoittaa, ettei bonuksia kerry työntekijöille. Tuottavuus on yksinkertaistettuna ajan hallintaa: vähemmällä ajalla enemmän.

Luin Hesarissa olleen jutun hutiloinnista. Hosumisesta ja kiireessä työskentelystä on tullut jo tavanomaista, normaalia työelämää. Päivi Ala-Risku kirjoittaa (HS 27.9.2017) kiireen näkyvän työpaikan yleisilmeessä ja siinä, miten työyhteisö kuvaa työtään tulipalojen sammuttamiseksi. Hirveä kiire töissä?

Eräs korkeasti koulutettu ystäväni tuumasi, että hän kokee olevansa mennyttä naista työmarkkinoilla. Avoimissa tehtävissä haetaan nuorta ja energistä multitaskaajaa, jolla on hyvä paineensietokyky, ja persoonallisuuden vahvin piirre joustavuus. Osaamisen arvostukselle on tapahtumassa jotain, kun ajankäyttö, hallinnointi ja priorisointi ovat ensimmäisiä arvostettavia piirteitä.

Taistelu aikaa vastaan on keinotekoinen eikä sillä ole mitään tekemistä kikyloikan, tuottavuuden tai hyvinvoinnin kanssa. Aika ei lisäänny vaikka juoksupyörän tahtia joudutettaisiin niin, että ihmiset juoksevat itsensä sairauslomalle, työkyvyttömäksi tai mullan alle horsmaa kasvamaan. Kiire ei jää kaipaamaan niitä sairastuneita tai kuolleita, vaan löytää seuraavan uhrin hyvin nopeasti, sillä tulijoitahan on jonoksi asti.

Mitäpä jos sinä tietoisesti valitsisit hieman kiireettömämmän tavan elää? Uskallan väittää, että ihmiset mieltävät kiireen ulkoiseksi tekijäksi, johon on vaikea itse vaikuttaa. Se on yhtä kasvoton, kuin globalisaatio, medikalisaatio, markkinat ja ne kuuluisat muut. Mikäli olet sitä mieltä, että et voi tehdä kiireelle itse mitään, pyydän sinua kävelemään lähimpänä olevan peilin luokse ja kysymään peilikuvaltasi, oletko tyytyväinen kiireeseen? Kuka muu kuin sinä itse voit vaikuttaa omaan elämääsi? Minkä hinnan olet valmis maksamaan alituisesta kiireestä? ”Mutku ja sitku. Mutta kun on pakko, ja kyllä minä sitten kun…”.

Kiire on tehty uskomuksista, alistumisista ja totuuksien uudelleen määrittelyistä. Kiire on joukkohysteriaa, ja siitä eroon pyristely voi tuottaa krapulan. Valittu kiireettömyys saattaa johtaa tunteeseen, ettei kuulukaan enää mihinkään joukkoon. Kiire on tämän ajan harhaoppi, ja uskoakseni maailmanlaajuinen epidemia, jota vastaan ei ole koottu kansallisia tai kansainvälisiä ohjelmia. Kansallisella tasolla oireet näkyvät mm. Kelan tilastoissa, kuinka hurja määrä rahaa virtaa mielenterveyden häiriöissä käytettävien lääkkeiden korvauksiin. Entäpä työkyvyttömyydestä aiheutuvat kustannukset ja ennenaikaiset eläköitymiset? Mitäpä, jos tulkinta väsymyksestä, uupumisesta, burn outista, mielenterveyden häiriöistä käännettäisiin siten, että ne olisivatkin terveitä kehon ja mielen reaktioita silloin, kun liika on liikaa?

Arvoisa hallitus, päättäjät ja yksittäiset työyhteisöt, käynnistäkää pilotti/hanke/projekti, jonka tarkoitus on vähentää työtahtia, työn kuormittavuutta ja lyhentää työaikaa. Yhteiskuntamme odottaa uusia avauksia, innovaatioita ja kokeiluja. Tavoitteena saattaa löytyä uusi vanha ”polkupyörä”, nimittäin inhimillisyys. Riittäisikö tuottavuusloikkaan vähälukuisemmat sairauspoissaolot, työtyytyväisyyden lisääntyminen ja innovaatiot, keksinnöt, jotka mahdollistuvat ympäristössä, jossa ei ole kiire ja paine alituisena työkumppanina?

Kiireettömään hetkeen pieni pala luontoa elvyttämään mieltä. Kuva on otettu Oulussa.2017-08-02 15.01.45

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: